tiistai 24. huhtikuuta 2012

Bed & Breakfast


The Chester Town House on vuodesta 1680 pystyssä ollut ihastuttava bed and breakfast, jossa double en-suite room maksoi kahdelta hengeltä kahdelta yöltä noin 140 puntaa. Rakennuksen ikä näkyy mahtavasti lattiassa ja ovenkarmeissa, jotka ovat täysin vinossa, mutta silti hämmästyttävän suorassa toisiinsa nähden. Portaat ovat kapeat, jyrkät ja narisevat ja usein niiden alapäässä odottaa Guinness-niminen kissa. Henkilökunta on todella ystävällistä ja palvelualtista ja vanhempani kehuivat kovasti aamuisin tarjottua full english breakfastiä, joka kuului huoneen hintaan. Saimme huoneen lähes tuurilla, sillä koko hotelli oli buukattu viikoiksi eteenpäin aivan täyteen – jos siis halajatte tänne, kannattaa olla hyvissä ajoin liikenteessä!

The Pied Bull on myöskin bed and breakfast. Vanhempani yöpyivät siellä yhden yön, jonka hinnaksi tuli 80 puntaa, johon sisältyy aamiainen (jälleen full english breakfast). Vaikka the Pied Bull’nkin rakennus on vanha, ei sen ovenkarmit ja lattiat olleet läheskään yhtä hurmaavasti vinksallaan kuin the Chester Town Housessa ja sen henkilökunta epäonnistui yltämään samalle ystävällisyyden tasolle. Ei silti huono yöpymispaikka tämäkään – varsinkin kun tuopin tarpeessa tarvitsee vain laskeutua ground level’llä toimivaan pubiin!